30. lokakuuta 2015

Lush matkassa mukana

Kuten lähipiirini varmasti tietää, olen täysin hurahtanut Lushiin. Syitä tähän on monia. Ensinnäkin, Lush käyttää vain parhaimpia ja turvallisimpia raaka-aineita ja on hyvin vahvasti eläinkokeita vastaan. Kiinteiden saippuoiden ja shamppoiden avulla olen myös saanut muovinkulutustani alaspäin, mistä olen todella tyytyväinen ja luonto kiittää myös. Ja yhtenä tärkeimmistä syistä on tietysti itse tuotteet. Puhtaat, tuoksuvat ja hellivät tuotteet ovat niin hyviä ja ihania, etten muiden kauppojen tuotteita enää edes käytä. Suihkuni kotona Helsingissä tuoksuu aina mahtavalta tuotteiden ansiosta ja nyt myös suihkuni täällä Intiassa.

Mitä minulla on siis mukana. Kävin tietysti kysymässä Lushin henkilökunnalta vinkkejä siitä, mitä kaikkea ottaa Intiaan mukaan. Kuuma ja kostea ilmasto hikoilluttaa paljon enemmän kuin Suomen ilmasto ja päädyimme valitsemaan minulle vartalosaippuaksi myynnistä jo poistuneen Ice blue saippuan. Saippua tuo iholle ihanan viileän tunteen ja on helpottanut oloani kuumina päivinä. Otin mukaan kunnon kokoisen lohkareen ja se on kestänyt käytössä yllättävän hyvin.
Ice Blue

Shamppooksi minulle valittiin Seanic -palasaippua. Merisuolaa sisältävä saippua on auttanut pitämään hiukseni puhtaana ja vaikka olen käyttänyt sitä melkein päivittäin, on päänahkani pysynyt hyvänä ja shamppoopala on kestänyt todella hyvin. Reissu on puolessa välissä ja palaa on yli puolet jäljellä. Jes!
Seanic

Hoitoaineeksi mukaan otin Jungle -palahoitoaineen. Ihastuin palaan jo Suomessa jo ennen matkaa ja matkalle minun oli pakko hakea uusi. Kotona käytössä oleva ei olisi kestänyt koko reissua ja sehän ei käynyt päihinsä. Jungle on saanut uuden muodon, enkä tajunnut ostaa sille uutta matkarasiaa. Pieni pala siitä leikkautui irti vanhassa ratsiassa, mutta muuten toimii aivan kuin ennenkin.
Jungle

Sitten yksi ihan lemppareistani, Kalamazoo. Onko ihanampaa tuotetta olemassa? Ananasta sisältävä kasvopesu pitää ihon niin hyvänä ja pehmeänä, ettei toista olekaan. Olen ostanut tätä myös pikkuveljelleni ja yksi tuotteen mahtavista puolista on se, että se sopii niin miehille kuin naisillekin. Ja on todella riittoisa. Puolentoista kuukauden käytön jälkeen olen saanut ehkä kaksi senttiä tuotteen pinnasta käytettyä, jos sitäkään. 
Kalamazoo

Intiassa paistaa aurinko hieman kummemmin kuin Suomessa, joten ostin Lushilta muutamat tuotteet myös aurinkoa vastaan. Powdered Sunshine tulee puuterina, kuten nimikin jo kertoo. Tuote oli varsinkin alussa todella suuressa käytössä ja suojasi hyvin palamiselta. Suojakerroin on vain 15 spf, joten tuotetta pitää lisäillä aika usein ja muutaman kerran kävi niin, että vaatteeni sai osan suojakerroksesta. Puuteri onneksi lähti pienellä pyyhinnällä vaatteista hyvin, mutta välillä suojakertoimen laitto tuntui hieman hankalalta. Sain syntymäpäivälahjaksi myös Sunblockin matkaan mukaan. Sille ei kuitenkaan käynyt kovin hyvin. Intian lämpötilat pyörivät kolmenkymmenen asteen paremmalla puolella saapumisemme aikana, ja Sunblock otti ja suli. Onneksi pala oli vielä paketissaan, muuten olisi voinut olla aikamoinen siivo. 
Powdered Sunshine

Valitsimme Lushin työntekijän kanssa minulle myös puuterimaisen deodorantin matkalle mukaan ja voin sanoa, että olen ällistynyt. The Greeench niminen deodorantti on varmaan paras deodorantti, jota olen koskaan käyttänyt ja, kuten Duracell-paristot, se vain kestää ja kestää ja kestää. Olen käyttänyt sitä kahdesti päivässä kuuden viikon ajan ja pullosta näkyy juuri ja juuri, että siitä on mitään otettu. Olen aivan ihmeissäni tuotteesta ja tätä aion ostaa tulevaisuudessa lisää. Jos pullo siis ikinä loppuu.
The Greeench

Matkan kuin matkankin pelastajat ovat toki myös mukana. Dream Cream ja Lemony Flutter siis puheenaiheena. Kovin paljon iho ei ole kosteutusta täällä Intiassa vaatinut, mutta Dream Cream hoitaa mitä tarvitaan ja hoitaa hyvin. Jalat ovat joutuneet aika koetukselle, koska täällä jatkuvasti kuljetaan sandaaleissa ja näin ollen Lemony Flutter ja myös Sugar Scrub ovat päässeet töihin. Temppeleissä vaaditaan kenkien poisottoa, joten tällaisen vierailun jälkeen on ihana aina kuoria jalat ensin Sugar Scrubilla ja sen jälkeen voidella Lemony Flutterilla. Ja taas jalat jaksavat seuraavaan paikkaan.
Dream Cream & Lemony Flutter

Alkumatkan ja viikonloppureissujen matkakumppaneina minulla on pari pakettia hammastahnatablettipaketteja. Atomic ja Sparkle -nimiset hammastahnatabletit ovat todella käteviä niin lentokoneessa, junassa kuin lyhyelläkin matkalla. Niistä saatava raikkauden tunne on mahtava ja parasta on se, että ne eivät vie lentokoneessa tilaa mukana kuljetettavista nesteistä. Mahtavaa, eikö vain!
Sparkle & Atomic hammastahnatabletit

Huonoille hiuspäiville minulla on mukana vielä salainen ase. No Drought -kuivashamppoo auttaa, kun ei ehdi suihkuun. Kuivashamppoo vie hiusten rasvaisuuden hetkessä mukanaan ja antaa päivälle sen tarvitseman piristysruiskeen. Kovin usein en ole tätä joutunut käyttämään, mutta on helpotus, kun tietää salaisen aseen olevan matkassa mukana. 
No Drought

Sain mukaani myös parit ihanat testerit. Kasvoseerumi Full Of Grace on helpottanut kasvojen kuivuessa ja tuntuu ihanan helpottavalta kasvoilla. Käytin sitä myös ennen lähtöä testaamani Rosy Cheeks -tuorekasvonaamion alla. Iho oli aivan mahtavan tuntuinen tämän käsittelyn jälkeen. Hiustenlatvoja varten sain myös pienen nokareen Shine So Bright -hiusseerumia mukaan ja tuote on ollut aivan huippu. Jokapäiväinen pesu kuivattaa latvoja pakostakin ja Shine So Bright auttaa pitämään ne elinvoimaisina ja saa ne tuoksumaan aivan upeilta. Tätä pitää ostaa lisää taas kotiinpalun jälkeen. 
Full Of Grace kasvoseerumi testeri & Shine So Bright hiusseerumi testeri

Suurimman osan tuotteista kävin itse ostamassa Lushin uudesta upeasta Mannerheimintien liikkestä, muutaman sain lahjaksi ja pari sain Lushilta lahjoituksena. Lush on yksi aivan ehdottomista suosikkiliikkeistäni myös sen työntekijöiden takia. Kaikki työntekijät ovat iloisia, avuliaita ja oikeasti kiinnostuneita auttamaan sinua löytämään sen parhaimman tuotteen juuri sinua varten. En jaksa odottaa, että pääsen joulukuussa taas Lushiin ostoksille. Varsinkaan, kun nyt sinne on tullut iso kasa uutuustuotteita!! Tietää ainakin, minne tämän vuoden veronpalautusrahat menevät.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti